Teoreettiset tavoitteet:
luonnon ja yhteiskunnan
yhteen kietoutuminen

Ympäristökysymyksiin liittyvää pakolaisuutta on tutkittu jo vuosikymmeniä pääosin oikeudellisesta ja ympäristöllisestä näkökulmasta. Projektimme kontribuutio tähän keskusteluun on kehittää antropologista, holistista kestävän kehityksen ymmärrystä osana sosiaalisten muutosten tarkastelua. Tutkimalla miten erilaiset sää- ja ilmastoilmiöt (tulvat, hirmumyrskyt ja meriveden nousu) rajoittavat ihmisten toimintaa eri tavoin pyrimme ymmärtämään luonnon ja sosiaalisen toiminnan yhteen kietoutuneisuutta.

Termin kestävyys tai kestävä kehitys perusajatuksena on elämisen mahdollisuuksien turvaaminen sekä nykyisille että tuleville sukupolville. Kestävyys voidaan ymmärtää tarpeena säilyttää luonnon ympäristö ja erityisesti biodiversiteetti eli biologinen monimuotoisuus. Laajemmissa käsitteen määritelmissä huomioidaan ympäristön lisäksi sosiaaliset suhteet, talous ja kulttuuri.

Antropologi Carneiro da Cunha (2017) muistuttaa, että kestävyys edellyttää sosiaalista ja kulttuurista monimuotoisuutta. Kestäviä tulevaisuuksia ei voi rakentaa vain biologisen monimuotoisuuden vaalimisen varaan, koska juuri kulttuuristen ja sosiaalisten käytäntöjen moninaisuus mahdollistaa ennalta-arvaamattomien ongelmien ja kriisien ratkaisemista uusilla tavoilla. Sen sijaan että kiinnittäisimme huomiota vain siihen, miten yhteisöjä voidaan ylläpitää, voimme tarkastella myös, miten ne voivat muuttua ja miten niiden halutaan muuttuvan. Tällainen antropologinen kestävien tulevaisuuksien määritelmä, jonka Marc Brightman ja Jerome Lewis (2017) esittävät, siirtää huomiota selviytymisestä ja kriisien sietokyvystä toimijuuteen ja muutokseen—prosesseihin, joiden kautta voimme valmistautua tulevaisuuden ennalta arvaamattomuuteen ja kohdata ongelmien syyt.

ENDISSA FACEBOOKISSA

Web presence Made by: